PUISTON PERUSTAMINEN

Lasnamäen rantatörmän juurella aloitettiin 1600-luvun jälkipuoliskolla puiston istuttaminen. Tekijöinä oli viisi tallinnalaista, jotka olivat saaneet luvan rakentaa kaupungin laidunmaalle kesähuvilansa. Raatimies H. Fonnelle kuulunutta maapalstaa nimitettiin Fonnen laaksoksi (saks. Fonnental).

Vuonna 1714 alueen osti Pietari I, jokaotti käyttöönsä entisen Fonne orun kartanon päärakennuksen (vuodesta 1806 Pietari I:n talomuseo). Vanhan palatsin pihaan johti aarnipuiden reunustama puistotie. Nelikulmion muotoinen puutarha rajoittui kahdella sivulla kanaviin, ja siellä kasvoi 12 arvokasta ulkomailta tuotua hevoskastanjaa.

SYMMETRINEN PUISTO

Pietari oli ilmeisesti jo varhain suunnitellut rakentavansa alueelle rauhan tultua Pietarhovin kaltaisen puisto- ja linnakokonaisuuden. Koska hän oli vakuuttunut menestyksestään Pohjan sodassa, hän värväsi Roomasta Venäjän palvelukseen arkkitehti N. Michettin, ja yhteistuumin he valitsivat 22. kesäkuuta 1718 sopivan paikan uutta linnaa ja sitä ympäröivää puistoa varten.

Italialais-ranskalais-hollantilaisvaikutteiset symmetriset puutarhat peittivät vain osaa puistosta. Vallitsevana olivat kivikko, ikivanha tammimetsikkö, nurmet ja metsikköinen maasto, jonka läpi kulki puistoteitä. Tammimetsikössä kasvaa vieläkin 30 aarnipuuta, jotka ovat vanhempia kuin linna itse. Apollon nurmikon alueella sijaitsi kastanjapuutarha, johon istutettiin joksikin aikaa Hollannista tuotuja nuoria puita, jotta ne tottuisivat ankarampaan ilmastoon ennen Pietariin viemistä.

Linnan ympäristön monitasoisen ratkaisun mahdollisti kolme luonnollista, meren suuntaan laskeutuvaa pengermää. Linnan eteen suunniteltiin Alapuutarha, jonka taakse, puolittain keinotekoisen penkereen reunalle sijoitettiin linna ja siipirakennukset ikään kuin korokkeelle. Toisesta, linnantakaisesta penkereestä kehittyi Kukkapuutarha, joka päättyi suihkukaivoseinämään – Miraažin seinämään. Kolmannella, korkeimmalla tasolla sijaitsi Miraažin lampi. Linnan takana kahdella penkereellä sijaitsevia puutarhan osia nimitettiin Yläpuutarhaksi.

Pietari I:n toivomuksesta puistossa saivat oleskella vapaasti kaikki kiinnostuneet. Keisarillinen puisto oli siten alusta alkaen yleinen puisto.

Sommittelultaan monimutkaisin Alapuutarha oli suorakulmion muotoinen, ja siellä oli kolme pitkää puistotietä ja niiden kanssa poikittain risteäviä puistoteitä. Keskimmäinen pitkä puistotie yhtyi linnan päärakennuksen keskiakseliin. Puistoteiden risteyskohtiin suunniteltiin suihkukaivoja. Puutarhan reunoja kehystivät säleikkökäytävät (treljaaž), ja puutarhoja rajaavien kanavien yli kulkivat pienet, kapeat kaarisillat. Kaupungin puolella Alapuutarha päättyi puiseen, kaarevaan pylväskäytävään, jonka edessä oli suihkukaivo. Säleikkökäytävät ja puinen pylväskäytävä sulkivat puutarhan sivuilta ja päistä ja korostivat siten linnaa, siipirakennuksia ja niitä yhdistäviä portaittaisia seinämiä. Alapuutarhan kanavan mutkan takana sijaitsi kaksi symmetrisesti sijoitettua huvimajaa. Linnan eteen perustettiin kymmenen kukkapenkkiä. Niiden välit katettiin murskatulla tiilellä, ja kävelytiet päällystettiin hiekalla. Penkkeihin istutettiin ruusuja, neilikoita, tulppaaneja ja narsisseja. Ainavihannat reunat muodostuivat leikatuista tuijista ja karpalopensaista.

Yläpuutarha eli niin sanottu Kukkapuutarha muodosti linnantakaisen sisäpihan, jonka sivut oli myös rajattu pylväskäytävin. Kukkapenkeissä kukkivat kukat ja pientareiden välissä käytetty tiilimurska muodostivat voimakkaan kontrastin vehreyden kanssa ja olivat sopusoinnussa linnan seinien marsinpunaisen värin kanssa. Miraažin seinämän oli tarkoitus olla olympolaisia jumalia kuvaavine veistoksineen Kukkapuutarhan vaikuttavin osa. Seinämän laattoihin kiinnitettiin naamioita muistuttavat suihkukaivot ja seinämän keskelle rakennettiin pieni vesiputous.

Yläpuutarhan korkeimmalle penkereelle perustettiin koristeellisin aidoin ympäröity Miraažin lampi. Lammen saarelle suunniteltu ylöspäin kapeneva pylväs eli obeliski jäi kuitenkin toteuttamatta. Linnan ja symmetrisen puiston pääakselia jatkamaan oli suunniteltu lammen takainen kanava, joka päättyisi suureen vesiputoukseen, jossa vesi syöksyisi alas Lasnamäen jyrkänteelle rakennettua keinotekoista kanavaa pitkin. Ülemistejärveen rakennettiinkin kanava, josta saatiin vettä Kadriorgin puiston lampiin, altaisiin, kanaviin, putouksiin ja suihkukaivoihin. Pietari I:n suunnitelmien mukaan puistoa olisivat elävöittäneet lisäksi taiteelliset vesiputoukset, jotka olisi koristeltu useilla veistoksilla ja suihkukaivoilla. Valitettavasti Venäjän hovi ei Pietari I:n kuoleman (28. tammikuuta 1725) jälkeen ollut kiinnostunut tämän reformaattorin suurisuuntaisten suunnitelmien täydellisestä toteuttamisesta. Käskettiin ainoastaan säilyttää olemassa oleva ja tehdä keskeneräiset työt valmiiksi, uusia ei saanut aloittaa. Lisäksi rakennettiin kuitenkin vielä muutama puistotie ja kävelytie sekä huvimajoja ja lehtimajoja. 1700-luvun jälkipuoliskolla putouksen lähelle kalkkikivitörmään rakennettiin niin sanotut Katariinan portaat, jotka laskeutuivat Pietarin maantieltä alas linnan luokse.

Siitä huolimatta Kadriorgin linna- ja puistokokonaisuus kehittyi kaikkein suurisuuntaisimmaksi ja tyylikkäimmäksi barokkiluomukseksi Virossa. Sekä linna että puisto olivat virolaisen aateliston esikuvana, kun he rakensivat herraskartanoitaan ja symmetrisiä puistojaan.

Puiston alkuperäinen suunnitelmaratkaisu säilyi 1800-luvun lopulle asti, vaikka puiden leikkaaminen ja puisten puistorakennusten korjaaminen lopetettiin jo 1700-luvun lopulla. Alapuutarhan viheriöiden tilalle kasvoi aikaa myöten metsittynyt, hämärä puutarha.

LUONTOPUISTO

Vuonna 1897 Riian puutarhojen ja puistojen johtaja G. Kuphaldt laati projektin puiston uudistamiseksi. Englantilaisen puutarhatyylin mukaisesti suosittiin vapaamuotoista lähestymistapaa. Vuosina 1897–1900 luonnonvarainen tammimetsä puhdistettiin vesakosta ja alueelle istutettiin uusia puuryhmiä ja avattiin ja muokattiin näköalaa merelle. Lisäksi perustettiin uusia kävelyteitä sekä kehätie Itämeren penkereelle. Varsinaisen puisto-osan pintaa tasoitettiin ja osa putousten ja suihkukaivojen uomista täytettiin. Tämä puiston osa säilyi kuitenkin pääasiassa muuttumattomana.
Vuonna 1902 Mere-puistotien päähän, merenrannalle pystytettiin A. Adamsonin suunnittelema muistomerkki vuonna 1893 uponneelle Russalka-laivalle.

KANSANPUISTO

Viron tasavallan aikana, vuonna 1924 esitettiin puiston perspektiivisuunnitelma ja alettiin toteuttaa hanketta perustaa alueelle kansanpuisto. Ohjelman tavoitteena oli, että puiston edessä olisi mahdollisimman vähän rakennuksia, ja suurin huomio tuli kiinnittää viheralueisiin. Kunnostustyöt aloitettiin vuonna 1934. Sitä varten järjestetyssä luonnoskilpailussa ensimmäisen palkinnon voitti A. Soans. Puiston kunnostustöissä hyödynnettiin kuitenkin monen eri ehdotuksen parhaita ratkaisuja. Lisäksi kunnostustöiden suunnittelussa oli mukana berliiniläinen puutarhasuunnitteluyritys L. Späth.

Joutsenlammen aukio rakennettiin suorakulmion muotoiseksi viheralueeksi ja lammen keskellä olevalle saarelle rakennettiin V. Seidran suunnittelema pyöreä pylvästemppeli. Lisäksi perustettiin uusi koristepuutarha, eli niin sanottu Kivisillan kolmio, ja penkein varustettu nurmikkoaukio, jossa oli aurinkokello ja kansallispuvun raitoja muistuttavia kukkapenkkejä. Joutsenlammen kaakkoispuolelle valmistui Nuorten puisto, jonka päärakennuksen yhteydessä on uima-altaita, hiekkalaatikoita ja leikkikenttiä. Lasnamäen puoleiseen puistonosaan rakennettiin penkereen reunalle Konserttiaukio. Joutsenlammen rannalta alkava ja suoraan puiston läpi kulkeva kävelytie muodostaa penkereen reunalla tunnelmallisen kukkapenkkien ja kivikkoistutusten reunustaman portaikon. Vesiteema toteutui suihkukaivon muodossa. Aukion vasemmalla puolella olevalle nurmikolle pystytettiin Alatskivin kartanon puutarhasta tuotu Belvederen Apollo-veistos, mistä juontuu myös nimi Apollon nurmikko.

Suurimmat muutokset tapahtuivat Yläpuutarhassa. Miraažin lampi poistettiin, tieverkosto rakennettiin uusbarokkityylisesti ja alemmalle terassille perustettiin suihkukaivo ja Ruusutarha. Terassien seiniin suunniteltiin syvennykset Viron presidenttien rintakuvia varten. Yläpuutarhan valmistuessa rakennettiin myös presidentin kansliarakennus, jonka suunnittelija on arkkitehti A. Kotli. Presidentin kanslian ja linnan välinen alue ympäröitiin aidalla. Alapuutarhassa täytettiin kanavat ja osa poikittaisista teistä jätettiin nurmeksi. Linnan lähiympäristö ympäröitiin takorauta-aidalla. Puiston koillisosasta tuotiin vihertöitä varten multaa ja rakennettiin perennoiden ympäröimä Koillislampi, johon johdettiin puro, jossa oli kivikkoinen törmä. Se sai nimekseen Pieni susirotko.

Kadriorgin puistossa nähdään siten 1700-, 1800- ja 1900-luvuille tyypillistä puistosuunnittelua.

PUISTON UUDISTUSTYÖT

Vuonna 1990 Tallinnan kaupunki muodosti Kadriorgin puiston pienyhtiön, jonka johdolla puistoa alettiin kunnostaa ja uudistaa. Mere- ja Kaarna- puistotiet sekä Koillislampi ja Joutsenlampi ympäristöineen uudistettiin täysin. Kun linna oli restauroitu, se avattiin uudelleen taidemuseona vuonna 2000. Samalla avattiin myös entisöity linnan takana sijaitseva Kukkapuutarha suihkukaivoineen. Miraažin seinämä rakennettiin uudelleen pari vuotta myöhemmin, ja vuonna 2005 putouksen syvennykseen pystytettiin M. Karminin pronssiveistos Poseidon. Samana vuonna entisöitiin myös Konserttiaukio, tehtiin entisen kivikkoistutuksen tilalle uusi ruusutarha (5 600 ruusua) ja entisöitiin suihkukaivo. Vuonna 2006 Yläpuutarhan terassien tukiseinän syvennyksiin sijoitettiin presidentti K. Pätsin ja presidentti L. Meren rintakuvat, kuten oli suunniteltu jo vuoden 1938 puistosuunnitelmassa. Lisäksi vuonna 2006 kunnostettiin Joutsenlammen ympäristö.

Vuonna 2007 avattiin uudelleen kunnostettu Nuorten puisto.